Vattenfall ja Glennmont ovat allekirjoittaneet tuulivoiman tasepalvelusopimuksen

Vattenfall ja Euroopassa toimiva puhtaan energian sijoitusyhtiö Glennmont Partners ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen sopimuksen tasepalvelujen toimittamisesta maalle rakennettavalle uudelle 211 MW:n Piiparinmäki-nimiselle tuulivoimapuistolle, josta tulee Suomen suurin.

Maalle rakennettava Piiparinmäki-tuulivoimapuisto, jonka Glennmont Partners osti viime vuoden syyskuussa, sijaitsee Kainuussa lähellä Kajaania ja koostuu 41 turbiinista. Toimintavalmiina Piiparinmäki tulee olemaan Suomen suurin tuulivoimapuisto, jonka arvioitu vuosituotanto on noin 700 GWh. Siitä tulee siten merkittävä tuulivoiman tuottaja Nordic Nord Pool -alueella ja myös yksi Euroopan suurimmista, ilman tukirahoitusta toimivista tuulivoimapuistoista.

Johan Hagsten, Director Sales & Origination Nordic/Vattenfall’s Business Area Markets: “Olemme erittäin iloisia voidessamme olla osa tätä projektia ja laajentaa toimintaamme Suomessa. Meillä on pitkä kokemus Suomesta ja hajautettu salkku Pohjoismaissa ja siksi uskomme, että meillä on hyvät mahdollisuudet tarjota tällä alueella tulevaisuudessa tarvittavat fyysisiin sähköntoimituksiin ja finanssimarkkinoihin liittyvät palvelut tuulivoimamarkkinoiden toimijoille.“

Peter Dickson, osakas Glennmont Partners -yhtiössä: “Olemme tyytyväisiä, että pystyimme varmistamaan tämän pitkäaikaisen kumppanuuden Vattenfallin, markkinoiden johtavan toimijan kanssa Piiparinmäki-tuulipuiston toteuttamiseksi Suomessa. Piiiparinmäki on tähän asti suurin investointimme, mitä tulee maalle rakennettuihin tuulivoimapuistoihin ja merkitsee tärkeää strategista virstanpylvästä Glennmontin toiminnoille Pohjoismaissa. Odotamme panoksemme tämän tyyppisessä puhtaan energian tuotannossa kasvavan tulevina vuosina.”

Kuten Glennmont on aiemmin tiedottanut, Google tulee ostamaan merkittävän osan Piiparinmäki-puiston kokonaistuotannosta.

Tietoja Vattenfallista ja sen energiamarkkinapalveluista:
Vattenfall tarjoaa täyden valikoiman energiapalveluita uusiutuvan sähkön tuottajille ja suurille kuluttajille kaikissa Pohjoismaissa ja Pohjois-Euroopan maissa. Vattenfallin pohjoismaisten asiakkaiden tuulivoimapalveluita hallinnoidaan Tukholmassa, missä yhtiö yhdistää kattavan kokemuksen Euroopan energiamarkkinoista uusimpaan saatavilla olevaan tekniikkaan voidakseen optimoida arvon luonnin lisäpalvelumarkkinoilla sekä päivänsisäisillä että seuraavan päivän energiamarkkinoilla. Vattenfall harjoittaa sähkönmyyntiä ja omistaa vesivoimaloita Suomessa.

Tietoja Glennmontista:
Lontoosta käsin toimiva Glennmont Partners on yksi maailman suurimmista rahastoyhtiöistä, joka keskittyy yksinomaan puhtaan energian infrastruktuurin investointeihin. Se hankkii pitkäaikaista pääomaa investointeihin, jotka kohdistuvat vaihtoehtoisiin energiantuotantoprojekteihin, kuten maalle ja merelle asennettuihin tuulivoimapuistoihin, biopolttoainevoimaloihin ja pieniin vesivoimaloihin. Glennmontin salkun omistukset tuottavat yli 840 MW uusiutuvaa energiaa ja tarjoavat sijoittajille tuoton ja pääoman kasvun tasapainoisen yhdistelmän. Glennmont Partners on kauppanimi sekä Clean Energy Partners LLP:lle että Glennmont Asset Management Limited -yhtiölle, jotka molemmat ovat Financial Conduct Authority -viranomaisen hyväksymiä ja sääntelemiä

Lisätiedot:
Vattenfallin viestintäosasto +46 (0)8 739 5010, press@vattenfall.com

Katso myös

Iiro Rinta-Jouppi, Vattenfall Oy:n toimitusjohtaja.

Huoltovarmuutta testataan nyt jatkuvasti – "Merituulivoimasta Suomen seuraava turvallisuusinvestointi"

Merituulivoima tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa sekä huoltovarmuutta että talouskasvua. Mutta ilman sujuvampaa toimintaympäristöä miljardihankkeet suuntautuvat kilpailijamaihin.

Lue koko artikkeli
ADCP-mittalaite asennettuna oranssiin pohjarunkoon ja valmiina veteen laskettavaksi.

Korsnäsin merituulivoimahankkeen suunnittelu etenee – mittava meriolosuhteiden tutkimus vahvistaa hankealueen soveltuvuuden merituulivoiman rakentamiselle

Korsnäsin edustalla vuosina 2023–2025 tehty laaja meriolosuhdeselvitys tuotti tärkeää tietoa hankkeen jatkosuunnittelua varten.

Lue koko artikkeli
Meriympäristöön sijoitettu merituulipuisto, nähtynä veneestä.

Jopa 20 miljardin talousvaikutukset ja 40 000 henkilötyövuotta – ”Korsnäsin merituulivoimapuisto on paljon muutakin kuin puhdasta sähköntuotantoa”

Merituulivoima on kasvun moottori ja energiaomavaraisuuden nostattaja, mutta Suomessa sen mahdollisuuksiin ei ole vielä herätty.

Lue koko artikkeli