Poliittista poukkoilua vai Euroopan paalupaikka? – Sähkömarkkinoiden trendit lupaavat hyvää Suomelle, ainakin teoriassa
Suomen tuulivoimakapasiteetti voi nousta 20 kertaa Olkiluoto 3:n tehoiseksi 10 vuodessa. Uusiutuva energia, vesivoima ja verkkoyhteydet ovat Suomelle tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä valtteja. Nyt kysymys kuuluu, kuinka hyvin Suomi hyödyntää kilpailuetunsa.
Euroopan sähkömarkkinoiden pitkän aikavälin trendit ovat uusiutuvan energian nopea lisääntyminen, sähkönkulutuksen kasvu, joustoratkaisujen tarve, sähkömarkkinoiden integraatio sekä sähkön suuret hintavaihtelut. Näin todetaan Vattenfallin tuoreessa pitkän aikavälin sähkömarkkinaennusteessa.
”Suomessa moni näistä trendeistä on jo arkipäivää. Uusiutuvan energian potentiaali, vesivoima ja hyvät verkkoyhteydet antavat meille kilpailuetua. Olemme mahdollisuuksien suhteen Euroopan paalupaikalla”, toteaa Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos.
Esimerkiksi Suomen tuulivoimakapasiteetti voi nousta kymmenessä vuodessa 20 kertaa Olkiluoto 3:n tehoiseksi, 33 gigawattiin eli 33 000 megawattiin. Aurinkovoima kasvaa sekin yli kahdeksankertaiseksi verrattuna Olkiluoto 3:een. Näin arvioi Fingrid. Tästä olisi moni Euroopan maa kateellinen.
”Tällä hetkellä ei kuitenkaan näytä hyvältä. Suomen energiapolitiikka tempoilee – ei vain hallituskausittain, vaan jopa viikoittain”, sanoo Lindroos.
Tempoilun lisäksi nykyhallitus on vaikeuttanut uuden tuotantokapasiteetin rakentamista. Viimeisimpänä esimerkkinä uuden alueidenkäyttölain linjaukset, joiden myötä tuuli- ja aurinkovoiman sääntely on kiristymässä merkittävästi. Taannoinen datakeskusten sähköveroluokan korotus on toinen harmillinen päätös. Lindroos toivoo, että datakeskuksille saadaan aikaan järkevä tukipaketti.
Lisäksi suomalainen lupajärjestelmä on monimutkainen verrattuna kilpailijamaihin. Suomessa esimerkiksi merituulivoiman hankekehittäjällä on vastassaan uskomattomat 40 eri viranomaistahoa.
”Suomella on kaikki edellytykset menestyä, mutta mahdollisuuksiin tarttuminen edellyttää ennustettavuutta. Se on keskeistä kaikelle teolliselle toiminnalle. Suomen tulisi energiapolitiikassa soveltaa ulkopolitiikasta tuttua jatkuvuusperiaatetta. Tulevaisuus näyttää sähkömarkkinoiden trendien valossa hyvältä. Nyt on Suomesta kiinni, kuinka tartumme näihin mahdollisuuksiin”, muistuttaa Lindroos.
Tutustu sähkömarkkinakatsaukseen: Vattenfallin sähkömarkkinakatsauksessa Vattenfallin asiantuntijat selventävät ajankohtaisia sähkömarkkina-aiheita kerran kuukaudessa. Tällä kertaa katsomme tulevaisuuteen: mihin suuntaan Suomen ja Euroopan sähkömarkkinat ovat kehittymässä? Lue koko artikkeli täältä: Sähkömarkkinakatsaus 12/2025 - Vattenfall
INFOLAATIKKO
Kolme polkua Euroopan energiasiirtymälle
Euroopan energiamarkkinat ovat risteyskohdassa. Vattenfallin pitkän aikavälin markkinaennusteen mukaan edessä on kolme mahdollista vaihtoehtoa:
- Hallitun siirtymän skenaario
- Vahvat valtion kannustimet ohjaavat tarjontaa ja kysyntää.
- Nettonollapäästöt saavutetaan vuoteen 2050 mennessä.
- Energiaintensiivinen teollisuus säilyy, uusiutuvan energian kustannukset laskevat ja sähkön hinnat pysyvät kohtuullisina.
- Tuetun markkinasiirtymän skenaario
- Nykyinen hitaampi kehityspolku jatkuu, siirtymää tuetaan valikoiduilla tukimuodoilla.
- Nettonolla saavutetaan vasta vuoteen 2060 mennessä.
- Kysynnän kasvu on hidasta ja investoinnit ilman tukia haastavia.
- Viivästyneen siirtymän skenaario
- Geopoliittiset jännitteet, korkeat kustannukset ja heikko julkinen tuki hidastavat edistystä.
- Nettonollapäästöt saavutetaan vasta 2070.
- Fossiilisten kysyntä pysyy vahvana ja sähkön hinnat korkeina.
Lisätiedot ja haastattelut:
Malkus Lindroos, energia-asiantuntija, Vattenfall Oy, malkus.lindroos@vattenfall.com
Heli Satuli, Head of Communications, Vattenfall Oy, 040 480 4075, heli.satuli@vattenfall.com
Vattenfall
Vattenfall on johtava eurooppalainen energiayhtiö, joka on yli 100 vuoden ajan sähköistänyt teollisuutta, toimittanut energiaa koteihin sekä uudistanut elämäämme innovaatioiden ja yhteistyön avulla. Yhtiöllä on noin 21 000 työntekijää ja 13 miljoonaa asiakasta. Suomessa Vattenfall on toiminut yli 30 vuotta. Omistamme Suomessa 9 vesivoimalaitosta ja kehitämme teollisen mittakaavan merituulivoimapuistoa Vaasan lähelle Korsnäsiin. Tavoitteemme on fossiilivapaus. www.vattenfall.com.


