Ruoan ja uusiutuvan energian yhteistuotannossa paljon potentiaalia - ”Hankkeet voivat avata tien teollisen mittakaavan käytännöille tulevaisuudessa”
Energiayhtiö Vattenfallilla on käynnissä useita pilottihankkeita uusiutuvan energian ja ruoantuotannon yhdistämiseksi. Osana WIN@sea-projektia Vattenfall on valmistanut Wind Farmed -merileväsnackseja merituulivoimalassa viljellystä merilevästä.
Tuuli- ja aurinkovoimalat voivat tuottaa paitsi uusiutuvaa energiaa, myös ruokaa. Erityisesti merituulivoiman yhteistuotantopotentiaali on suuri. Merituulivoimaloiden yhteydessä pystytään paitsi tuottamaan sähköä ja kasvattamaan elintarvikkeita, myös elvyttämään meriekosysteemejä.
Meriympäristö on valtavan paineen alla ihmistoiminnan vuoksi. Itämeri on tästä surullinen esimerkki. Maatalouden valumat, elinympäristöjen tuhoutuminen, ilmastonmuutos ja liikakalastus kuormittavat sen ekosysteemejä. Vesiviljely voi parantaa veden laatua ja tukea meriluonnon elpymistä Itämerellä.
Yksi esimerkki on merilevä. Merilevän viljely merituulivoimaloissa sitoo hiilidioksidia, suodattaa ylimääräisiä ravinteita ja lisäksi luo uusia rahavirtoja rannikoiden yhteisöille. Sadonkorjuun jälkeen merilevä voidaan jalostaa moniin käyttötarkoituksiin kuten ruoaksi, eläinrehuksi tai biomuoveiksi.
”Merilevän kasvattaminen tuuliturbiinien ympärillä on fiksu tapa hyödyntää merialueita. Se on win-win-tilanne. Eri toimialat voivat jakaa tilaa, infrastruktuuria ja palveluita, mikä vähentää polttoaineen kulutusta ja kustannuksia. Esimerkiksi tuulipuiston huollon yhteydessä voimme samalla tarkistaa merilevän kasvua”, kertoo Vattenfallin ympäristöjohtaja Helle Herk-Hansen.
Vattenfallilla on käynnissä useita pilottiprojekteja, joissa testataan ruoan tuotantoa uusiutuvan energian tuotannon yhteydessä. Yksi esimerkki on WIN@sea-projekti, jossa tutkitaan ruuantuotantoa merituulipuistojen yhteydessä. Pilottihanke voi avata tien teollisen mittakaavan käytännöille tulevaisuudessa.
Osana pilottihanketta Vattenfall on tuottanut Wind Farmed -merileväsnackseja. Niissä käytetty merilevä on viljelty Vattenfallin tanskalaisessa Vesterhav Syd -merituulivoimalassa, jossa merilevä kasvaa linjoissa tuuliturbiinien välissä.
”Vattenfallille hanke merkitsee laajempaa lähestymistapaa, jossa etsitään kumppaneiden kanssa innovatiivisia tapoja hyödyntää fossiilivapaan sähkön infrastruktuuria luonnon kanssa rinnakkain. Wind Farmed -snacksit osoittavat, että se on mahdollista, toteaa Herk-Hansen.
Wind Farmed -merileväsnackseja ei ole tarkoitettu kaupalliseen myyntiin, vaan niitä on valmistettu pieni erä jaettavaksi yhteistyökumppaneille, medialle ja Vattenfallin työntekijöille.
Suomeen on kehitteillä useita suuria merituulivoimapuistoja. Vattenfall kehittää teollisen kokoluokan merituulivoimalaa Vaasan lähelle, Korsnäsiin. Teholtaan 1,3-2,5 GW:n merituulivoimalan odotetaan tuottavan 5–7 TWh fossiilivapaata sähköä vuodessa. Vuosituotanto vastaa yli kahden miljoonan kerrostaloasunnon tai yli 350 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista sähkönkulutusta.
FAKTA
Uusiutuvan energian ja ruoan yhteistuotanto: Esimerkkihankkeita Euroopasta
Alankomaat: Symbizon-hanke yhdistää aurinkovoiman ja kaistaviljelyn. Aurinkopaneeleiden väleissä viljellään esimerkiksi perunaa ja papuja.
Saksa: Tützpatzin aurinkovoimalassa yhdistetään aurinkoenergia ja vapaana laiduntavien kanojen kasvatus. Kanat liikkuvat aurinkopaneelirivien välissä, lannoittavat maata ja hyötyvät varjosta ja suojasta.
Tanska: Danish Kriegers Flakissa, Skandinavian suurimmassa merituulivoimapuistossa viljellään merilevää ja sinisimpukoita tuulivoimaloiden välissä.
Lisätiedot ja ympäristöjohtaja Helle Herk-Hansenin haastattelupyynnöt:
Heli Satuli, Head of Communications, Vattenfall Oy, 040 480 4075, heli.satuli@vattenfall.com
Vattenfall
Vattenfall on johtava eurooppalainen energiayhtiö, joka on yli 100 vuoden ajan sähköistänyt teollisuutta, toimittanut energiaa koteihin sekä uudistanut elämäämme innovaatioiden ja yhteistyön avulla. Yhtiöllä on noin 21 000 työntekijää ja 13 miljoonaa asiakasta. Suomessa Vattenfall on toiminut yli 30 vuotta. Omistamme Suomessa 9 vesivoimalaitosta ja kehitämme teollisen mittakaavan merituulivoimapuistoa Vaasan lähelle Korsnäsiin. Tavoitteenamme on fossiilivapaus. www.vattenfall.com.