Turvavyön tarina – Näin Vattenfallin innovaatiosta syntyi autoilun tärkein turvavaruste
Tiedätkö, mitä yhteistä on turvavyöllä ja Vattenfallilla? 1950-luvulla Vattenfallin insinöörit kehittivät Ruotsissa ratkaisun, joka mullisti autoilun turvallisuuden.
Toisen maailmansodan jälkeinen ajanjakso oli Vattenfallilla kiivasta laajentumisen aikaa. Vattenfall rakensi Ruotsissa noin tusinan verran uusia suuria voimalaitoksia. Myös työturvallisuuskulttuuri kehittyi etenkin 1950-luvulle tultaessa. Vattenfall piti tilastoja muun muassa työtapaturmien ja loukkaantumisten määrästä. Vuosien 1953 ja 1954 välillä matkustamiseen liittyvien onnettomuuksien määrä kasvoi merkittävästi. Tuohon aikaan Vattenfallilla oli käytössään yhteensä noin 15 000 ajoneuvoa. Auto-onnettomuuksien huolestuttavan suurelle määrälle täytyi tehdä jotain.

Vattenfall tarttuu itse haasteeseen
Vattenfall otti yhteyttä autovalmistajiin, jotka toimittivat yhtiölle autoja. Vattenfall ehdotti, että valmistajat ryhtyisivät asentamaan autoihin turvavöitä. Autonvalmistajat kuitenkin yksi toisensa jälkeen tyrmäsivät idean: heidän mielestään turvavyö vain pelottaisi autoilijoita – nämä olettaisivat, että autolla matkustaminen on vaarallista.
Kaksi Vattenfallin insinööriä, Bengt Odelgard ja Per-Olof Weman, saivat tehtäväkseen kehittää Vattenfallille oman turvavyön. Insinöörit loivat yhteyksiä muun muassa Yhdysvaltoihin pysyäkseen ajan tasalla siellä tehtävästä turvavöiden kehitystyöstä. Näiden kokemusten pohjalta Odelgard ja Weman määrittelivät, millainen auton turvavyön tulee olla.
Rohkeita kokeita ja oma testauslaitos
Vattenfallin insinöörit tekivät useita kokeita. He esimerkiksi nostivat nostureilla korkealle autoja, joiden kyydissä oli nukkeja ja pudottivat autot maahan. Lisäksi perustettiin testauslaitos, jossa tehtiin törmäystestejä autoilla. Kehitystyön tuloksena syntyi vinottainen lantion yli kulkeva turvavyö, joka tunnettiin nimellä ”Vattenfallin turvavyö”.
Turvavyöstä tulee autoteollisuuden standardi
Vattenfall alkoi asentaa turvavöitä ajoneuvoihinsa vuonna 1956. Samana vuonna myös Volvo alkoi kiinnostua turvavöiden asentamisesta autoihinsa. Tietyt Volvon mallit varustettiin ”Vattenfallin turvavyöllä” vakiona vuonna 1958. Vuodesta 1959 alkaen kaikissa Volvo-autoissa oli Vattenfallin kehitystyöhön perustuva lantiovyö vakiona.1960-luvun puoliväliin asti tämä vyötyyppi oli standardi Ruotsissa ja useissa muissa Euroopan maissa.
Nykyään tiedämme, että turvavyö on yksi merkittävimmistä liikenneturvallisuuden innovaatioista. Se on edelleen tärkein yksittäinen turvavaruste autoissa. Suomessa turvavyön käyttö tuli pakolliseksi etupenkillä vuonna 1975 ja takapenkillä 1987. 1970-luvun alussa tieliikenteessä menehtyi Suomessa yli 1 000 ihmistä vuodessa, kun autokanta oli vain noin 700 000 autoa.
Nykyään Suomessa on lähes 2,8 miljoonaa liikenteessä olevaa henkilöautoa, mutta liikennekuolemien määrä on pudonnut noin 180:een. 95 % vähemmän ihmisiä menehtyy tieliikenteessä nyt kuin 70-luvun alussa suhteessa autokantaan. Turvavyö on siis edelleen elintärkeä osa autoa.
Lue lisää Vattenfallin historiasta (englanniksi)


