Vattenfallin vastuullisuustyölle EcoVadisin Gold-tunnustus

Vattenfallin vastuullisuustyölle on jälleen kerran myönnetty Gold-tason tunnustus, ja sen saama pistemäärä on suurempi kuin viime vuonna. Tämä perustuu puolueettomaan tutkimukseen, jonka suorittanut EcoVadis arvioi ja luokittelee yritysten yhteiskuntavastuuseen liittyviä tuloksia.

"Olemme iloisia siitä, että Gold-tasomme vahvistettiin ja että onnistuimme parantamaan viimevuotisia pisteitämme. Vastuullisuuspyrkimykset ovat yhä tärkeämpiä, ja luokitus on selvä osoitus siitä, että toimemme ovat oikean suuntaisia ja että olemme keskittyneet vastuullisuuskysymyksissä oikeisiin asioihin", sanoo Vattenfallin vastuullisuusasioista vastaava johtaja Annika Ramsköld.

Vastuullisuus voi olla ratkaisevaa

Vastuullisuus on sijoittajille ja yritysasiakkaille hyvin tärkeää ja monissa tapauksissa jopa ratkaisee sen, syntyykö sopimusta vai ei. Keskusteluista kumppaneiden kanssa Vattenfall on oppinut, että monet vaativat erillisen yhteiskuntavastuuseen liittyvien toimien tarkastuksen. Yhteiskuntavastuu tarkoittaa yritysten vastuuta koskien sitä, millainen vaikutus niillä on yhteiskuntaan ja ympäristöön yhteiskunnan, talouden ja ympäristön kannalta ja myös laajemmin kuin lainsäädäntö edellyttää.

"Asiakkaamme, sijoittajat ja muut sidosryhmät vaativat meiltä vastuullista toimintaa sekä vastuullisuustyön selkeyttä ja läpinäkyvyyttä. Saamamme palautteen perusteella heistä tuntuu, että olemme onnistuneet vastuullisuuden yhdistämisessä toimintoihimme. Viimeisen vuoden aikana olemme panostaneet viestintämme läpinäkyvyyden lisäämiseen ja selkeiden esimerkkien antamiseen. Ulkopuolisilla tarkastuksilla, joita mm. EcoVadis tekee, on suuri vaikutus, ja ne kannustavat meitä parantamaan toimintaamme entisestään", Ramsköld sanoo.

Gold-status

EcoVadisin Gold-statukseen päästäkseen yritysten on saatava 62–100 pistettä heidän asteikollaan. Vattenfall sai 73 pistettä, missä on lisäystä vuonna 2017 saavutettuihin 65 pisteeseen verrattuna. Tulos ylittää myös reilusti alan keskiarvon, joka on 42 pistettä.

Lyhyesti

EcoVadis on riippumaton luokituslaitos, joka tarkastelee, pisteyttää ja luokittelee vastuullisuutta tavoittelevia yrityksiä maailmanlaajuisesti. Sen käyttämät menetelmät perustuvat kansainvälisiin yhteiskuntavastuustandardeihin.

Arvioitavat teemat ovat ympäristö, työkäytännöt ja ihmisoikeudet, reilut liiketoimintakäytännöt ja kestävä hankinta.

Lue lisää tuloksista (englanninkielinen PDF 581 kB)

Katso myös

Muuttolaatikoita valoisassa huoneessa, etualalla pakkausteippiteline ja kuplamuovia.

Kysely: Sähkösopimuksen valinta koetaan aiempaa tärkeämmäksi ja monimutkaisemmaksi

Sähkösopimus on noussut arkisesta pakosta harkituksi päätökseksi. Tästä huolimatta yllättävän moni suomalainen jättää sähkösopimuksen kilpailuttamatta muuton yhteydessä, paljastaa kyselytutk...

Lue koko artikkeli
Auringonvaloa vasten erottuvat merituulivoimalat, ja horisontissa näkyy laiva.

Vattenfall voitti merituulivoimahankkeiden tarjouskilpailut Tanskassa

Vattenfall on voittanut 1800 MW:n merituulivoimahankkeet Tanskan merituulivoimahuutokaupassa. Hankkeet edistävät merkittävästi Tanskan fossiilittoman energian tuotantoa ja tukevat merituuliv...

Lue koko artikkeli
Vattenfallin toimitusjohtaja Anna Borg parvekkeella, jonka taustalla näkyy puita ja rakennuksia.

2026 ensimmäinen vuosipuolisko: askel askeleelta kohti tulevaisuuden energiajärjestelmää

Vattenfall teki vahvan tuloksen vuoden 2026 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Toisen vuosineljänneksen aikana Vattenfall vei eteenpäin useita hankkeita ja edisti sähköistämistä toimintamarkkin...

Lue koko artikkeli