Vattenfall, Fortum ja Statkraft peräänkuuluttavat hiilineutraaliutta Eurooppaan jo ennen vuotta 2050

Nopeasti lisääntyvällä CO2-vapaalla energiantuotannolla me – Vattenfall, Fortum ja Statkraft – olemme sitoutuneet johtamaan Euroopan energiajärjestelmän irtaantumista hiilestä entisestään. Uskomme, että kunnianhimoiset päästövähennykset ja talouskasvu ovat yhdistettävissä.

EU:n pitää päivittää sen pitkän aikavälin ilmastotavoitteet vastaamaan Pariisin ilmastosopimusta ja IPCC:n ilmastoraportin johtopäätöksiä, kiristää vuoden 2030 ilmastotavoitettaan sekä pyrkiä hiilineutraaliin talouteen jo ennen vuotta 2050.

Yhteisessä pohjoismaisessa voimanponnistuksessa Vattenfallin, Fortumin ja Statkraftin toimitusjohtajat tapasivat tänään EU:n energia-asioista vastaavan komissaarin Miguel Arias Cañeten ja ilmaisivat sitoumuksensa olla mukana tekemässä Euroopan taloudesta hiilivapaata samalla kun he kertoivat, kuinka se voitaisiin toteuttaa.

He korostavat sähköistämisen merkitystä muiden toimialojen hiilivapauden mahdollistajana. Ratkaisevan tärkeää on varmistaa yhtä kunnianhimoiset tavoitteet päästökaupan ulkopuoliselle sektorille ja lisätä sähköistyksen astetta.

“Uskomme, että kunnianhimoiset ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa hallituin keinoin käyttämällä eri markkinainstrumentteja ja yhdistämällä markkinoita”, toimitusjohtajat toteavat julkilausumassaan. Lisäksi vesivoiman todetaan olevan avainasemassa ilmastotavoitteiden saavuttamisessa, kun uusiutuvaa ja sääolosuhteista riippuvaista tuotantoa integroidaan järjestelmään.

Kolme toimitusjohtajaa; Magnus Hall Vattenfallista, Pekka Lundmark Fortumista ja Christian Rynning–Tønnesen Statkraftista edustavat Euroopan suuria energiantuottajia, joiden uusiutuviin ja vähäpäästöisiin energialähteisiin perustuva yhteenlaskettu vuosituotanto on 218 TWh (2017). Pohjoismainen energiamarkkina on Euroopan kolmanneksi suurin.

Lisätietoja:

Vattenfall Press Office +46 8 739 5010, press@vattenfall.com

Katso myös

Nainen työskentelee työpöydän ääressä, jossa on neljä suurta näyttöä, joilla näkyy pörssikurssikaavioita ja -tietoja.

Näin varttisähkö muutti suomalaisten arkea – ”Yllättävän pieni osuus ei ole perillä asiasta”

Lähes puolet suomalaisista pitää varttisähköön siirtymistä hyvänä muutoksena. Kolmasosan mielestä se on puolestaan vaikeuttanut arkea. Varttisähkö on saanut suomalaiset seuraamaan sähkön hin...

Lue koko artikkeli
Mustavalkoinen kuva naisesta, joka istuu vanhemman mallin autossa turvavyö kiinnitettynä.

Turvavyön tarina – Näin Vattenfallin innovaatiosta syntyi autoilun tärkein turvavaruste

Tiedätkö, mitä yhteistä on turvavyöllä ja Vattenfallilla? 1950-luvulla Vattenfallin insinöörit kehittivät Ruotsissa ratkaisun, joka mullisti autoilun turvallisuuden.

Lue koko artikkeli
Susanna Ruotsalainen ja Heikki Valve.

Kasvaako sähkön kysyntä Suomessa? – Vattenfallin Energiapodcast selvittää, miltä näyttää sähköntuotannon tulevaisuus

Energiapodcastin uusin jakso pohtii, kuinka paljon sähkön kysyntä voi kasvaa Suomessa ja miten kotimainen sähköntuotanto pysyy perässä.

Lue koko artikkeli