Vattenfall tukee suurta akkuhanketta Ruotsissa

Vattenfall investoi viidellä miljoonalla kruunulla projektiyhtiö Northvoltin suunnitelmaan rakentaa Euroopan suurin litiumakkutehdas Ruotsiin. Akkujen ja energian varastoinnin kysynnän odotetaan kasvavan merkittävästi energiamurroksen yhteydessä.

Sähköauto. Valokuvaaja:  Lennart Ström

Valokuvaaja: Lennart Ström

"Vattenfallin selkeänä strategiana on tukea energiamurroksen ja ilmaston kannalta älykkäitä ratkaisuja. Sähkön varastointi on merkittävä tekijä murroksessa enimmäkseen kuljetusalalla ja myös energiajärjestelmässä yleensä. Northvolt on tällä hetkellä Euroopan mielenkiintoisin ja jännittävin akkuhanke", sanoo Andreas Regnell, Vattenfallin strategiajohtaja ja Northvoltin neuvoa-antavan komitean jäsen.

Northvolt AB:tä (aiemmin SFT Energy AB) johtaa toimitusjohtaja Peter Carlsson, joka työskenteli aiemmin amerikkalaisen sähköautovalmistajan Teslan palveluksessa. Akkutehtaan rakennustyöt on tarkoitus aloittaa vuoden 2018 loppupuoliskolla, ja tuotannon odotetaan käynnistyvän vuoden 2020 lopulla.

Tehtaasta on määrä tulla suurin laatuaan Euroopassa, ja sen tarkoituksena on toimittaa energianvarastointiratkaisuja kuljetussektorille ja muille aloille.

"Tietysti meille on hyvin arvokasta, että yksi Pohjoismaiden suurimmista energiayhtiöistä on mukana hankkeessa ja investoi Northvoltin suunnitelmaan Euroopan suurimman akkutehtaan rakentamisesta. Investointimme tarkoituksena on mahdollistaa tulevaisuuden fossiilivapaat energiajärjestelmät. Olemme hyvin iloisia siitä, että Vattenfall haluaa liittyä seuraamme tällä matkalla, ja uskomme, että tästä on hyötyä myös yhteiskunnalle kokonaisuutena", sanoo Northvolt AB:n toimitusjohtaja Peter Carlsson.

Investoinnin jälkeen Vattenfall omistaa pienen osuuden Northvoltista. Vattenfallin lisäksi muun muassa Ruotsin energiavirasto ja Ruotsin valtion teknologiarahoitusorganisaatio Vinnova ovat osallistuneet Northvoltin rahoitukseen.

Sähköistäminen on keskeinen osa Vattenfallin strategiaa. Vattenfall on työskennellyt aktiivisesti autoalan sähköistyksen mahdollistamiseksi päämarkkina-alueillaan Ruotsissa, Saksassa ja Alankomaissa.

Viime syksynä Vattenfall esitteli kumppanuuksiin perustuvan InCharge-latausverkoston. Kumppanuuksien avulla Vattenfall pyrkii rakentamaan Pohjois-Euroopan suurimman sähköautojen latausverkoston. Lisäksi Vattenfall ilmoitti äskettäin, että yhtiön 3 500 ajoneuvosta koostuva huolto- ja muu autokanta korvataan viiden vuoden kuluessa sähkö- tai hybridiautoilla.

Katso lisätietoja Vattenfallin latausverkostosta
www.beincharge.se

Katso lisätietoja Northvoltista
www.northvolt.com

Lisätietoa

Vattenfallin lehdistöosasto, puhelin +46 8 739 50 10,
sähköposti: press@vattenfall.com

Katso myös

Aurinkopaneeleista, tuuliturbiineista ja akuista koostuva 60 MW:n hybridienergiapuisto rakennetaan Haringvlietiin Alankomaihin.

Vattenfall yhdistää tuulen, auringon ja akut uudessa hybridienergiapuistossa

Aurinkopaneeleista, tuuliturbiineista ja akuista koostuva 60 MW:n hybridienergiapuisto rakennetaan Haringvlietiin Alankomaihin. Syyskuussa 2020 toimintansa aloittava puisto tuottaa uusiutuva...

Lue koko artikkeli
Ruotsin Åressa järjestettävissä alppihiihdon MM-kisoissa käytetään sähköautojen ja sähkömoottorikelkkojen lataamiseen jättiakkua.

Åren akkuvarasto seuraavaksi sähköautoralliin

Vattenfallin liikkuva energiavarasto vahvistaa verkkoa siellä missä sitä eniten tarvitaan. Ruotsin Åressa järjestettävissä alppihiihdon MM-kisoissa kä...

Lue koko artikkeli
Akkujen kuljetus tapahtuu Saksan ja Ruotsin halki, ja polttoaineena käytetään biodieseliä

Åren MM-kisat: ilmastoälykkäät akut matkalla

Sähkökäyttöisten moottorikelkkojen lataamiseen tarkoitettuja akkuja kuljetetaan parhaillaan halki Euroopan - fossiilivapaasti.

Lue koko artikkeli