Vattenfallin Leuhunkosken-kalatie valmistui Saarijärvellä

Leuhunkosken kalatie on Vattenfallin omistamista Saarijärven reitille rakennetuista kalateistä toinen. Kalatien käyttöönotto palauttaa 1960-luvulta lähtien katkoksissa olleen vaelluskalojen kulkuyhteyden voimalaitoksen padon ohi. Vuosi sitten valmistui kalatie n. 17 km Leuhunkosken alapuolella sijaitsevan Hietamankosken vesivoimalaitoksen yhteyteen.

- Kalatieprojekti aloitettiin eri vaihtoehtoja vertailleella esisuunnittelulla jo vuonna 2016. Viiden vuoden jälkeen hanke on nyt kummankin kalatien valmistuttua saatu päätökseen, Vattenfallilla hankkeen projektipäällikkönä toiminut ympäristökoordinaattori Teemu Sarnola kertoo.

Kummankin voimalaitoksen kalatie on mainittu kansallisessa kalatiestrategiassa kalatierakentamisen kärkikohteena ja vesienhoitosuunnitelman vuosien 2016–2021 toimenpideohjelmassa. Kummankin kalatien rakentamiseen on saatu maa- ja metsätalousministeriön myöntämää kärkihankerahoitusta.

Leuhunkosken kalatien rakennuskustannus oli noin 1,4 miljoonaa euroa, josta Vattenfall vastasi valtaosin. Maa- ja metsätalousministeriön kärkihankerahoituksen osuus on 300 000 euroa. Lisäksi Hietamankosken ja Leuhunkosken kalateiden rakentaminen on mukana Freshabit LIFE IP -hankkeessa, jonka rahoitusosuus yhteensä kummallekin kalatielle on 406 000 euroa. Freshabit-hanke on Suomen kaikkien aikojen suurin EU-LIFE -hanke, jossa laaja toimijajoukko eri aloilta yhdessä parantaa sisävesien tilaa ja niistä riippuvaisen luonnon monimuotoisuutta.

Leuhunkosken kalatien rakentaminen aloitettiin keväällä 2020. Rakennusurakkaan aiheutui viivästystä suunnitelmista poikenneista pohjaolosuhteissa ja tämän takia kalatietä ei saatu valmiiksi ennen talvea. Työmaa oli pysäytettynä pitkään ja työt viimeisteltiin vasta lumien sulettua.

- Urakoitsijana toiminut Ab Tallqvist Infra Oy osoitti koko hankkeen aikana, mutta erityisesti viivästysten käsittelyssä joustavuutta ja ammattitaitoa, Teemu Sarnola sanoo.

Lisätietoja: ympäristökoordinaattori Teemu Sarnola, Vattenfall Oy Sähköntuotanto, puh. 040 579 6177

Katso myös

Delfiini

Vattenfall tekee töitä delfiinien puolesta Tanskassa

Tanskassa epäiltiin, että Vesterhav North -tuulivoimapuiston tuulivoimaloiden paalutustyöt saisivat pienen delfiinikannan poistumaan alueelta. Delfiinit eivät kuitenkaan ole poistuneet aluee...

Lue koko artikkeli
Vesiputous

Pamilon magnetoinnin toimittajaksi valittiin AFRY

Vattenfallin ja AFRY:n pitkäaikainen toimitussuhde saa syksyllä 2023 uuden merkkipaalun, kun AFRY toimittaa ensimmäisen staattisen magnetointinsa Suomeen Pamilon ykköskoneiston generaattoril...

Lue koko artikkeli

Vattenfallin Annika Ramsköld paikalla COP 27 -kokouksessa

YK:n ilmastokokous COP 27 alkaa. Vattenfallia edustaa paikan päällä kestävän kehityksen johtaja Annika Ramsköld, joka osallistuu useisiin korkean tason kokouksiin. Vattenfall on myös tehnyt ...

Lue koko artikkeli