
Vattenfall reagoi poikkeuksellisen vähäiseen lumen määrään Kivijärven alueella
Poikkeusluvan turvin Kivijärven pinnan annetaan nousta jo nyt. Vattenfall pyrkii näin säännöstelyn avulla turvaamaan sekä Kivijärven että alapuolisen Vuosjärven vesitilanteen. Tavoitteena on, että molempien järvien pinta olisi hyvällä tasolla kesällä ja järvien virkistyskäyttö mahdollista.
Kuluneen talven aikana lumitilanne on ollut poikkeuksellinen ympäri Suomen. Erityisen niukasti lunta on ollut juuri Kivijärven seudulla, missä lumipeite on jäänyt 40 prosenttiin tavanomaisesti. Lisäksi lumen sulaminen on alkanut alueella huomattavasti normaalia aikaisemmin.
”Kivijärvellä, kuten kaikkialla Oulun eteläpuolisessa Suomessa, kevät alkoi tänä vuonna hyvin aikaisin ja alueen vähäiset lumet sulavat nyt vauhdilla”, toteaa Vattenfallin ympäristökoordinaattori Teemu Sarnola.
Ennusteiden mukaan jo huhtikuun alussa lumipeite on lähes kokonaan sulanut ja alueen järvien täyttyminen riippuu sateista. Vähäisen lumimäärän vuoksi Kivijärveen tuleva vesimäärä on tänä vuonna arviolta alle puolet keskimääräisestä.
Tilanne on saanut Vattenfallin hakemaan poikkeusluvan omistamansa Hilmonkosken vesivoimalaitokselle. Voimalaitoksen käytöllä säännöstellään Kivijärven vedenkorkeutta ja säännöstelyn reunaehdot on määrätty tarkkaan säännöstelyluvassa. Säännöstelylupa edellyttää talvisin laskemaan vedenkorkeutta. Luvan mukaan järven pintaa tulee talvisin laskea niin, että alin vedenkorkeus on 1.4, jonka jälkeen sulaminen normaalisti alkaa. Tarkoituksena on estää, ettei Kivijärven vedenkorkeus nouse liian korkealle, kun lumet sulavat. Nyt sulavaan lumeen ei tarvitse varautua.
”Vattenfall haki oma-aloitteisesti väliaikaista poikkeuslupaa säännöstelymääräyksiin. Lupa- ja valvontavirasto myönsi meille poikkeusluvan helmikuun lopussa. Tämän poikkeusluvan ansiosta voimme antaa Kivijärven vedenpinnan nousta jo nyt”, kertoo Sarnola.
Luvan saamisen jälkeen Hilmonkosken vesivoimalaitoksen virtaamaa on pienennetty siten, että Kivijärven vedenkorkeus ei ole enää laskenut.
”Normaalin säännöstelyluvan mukaan Kivijärven pintaa olisi pitänyt laskea vielä noin 20 cm nykyistä alemmas. Jos tämä olisi toteutettu, järven pinta ei olisi kevään aikana noussut järven käytön ja virkistysarvojen kannalta hyvälle tasolle”, huomauttaa Sarnola.
Vaikka poikkeuslupa koskee vain Kivijärveä, se vaikuttaa myös Vuosjärven tilanteeseen. Vattenfall pyrkii säännöstelyllä parantamaan molempien järvien tilannetta. Tavoitteena on kevään aikana antaa Kivijärven vedenpinnan nousta mahdollisimman korkealle, ja lisätä Hilmonkosken virtaamaa loppukeväästä, jotta myös Vuosjärven vedenkorkeus saadaan nostettua ennen kesää.
”Haluamme parantaa edellytyksiä, että molempien järvien pinta olisi hyvällä tasolla kesällä ja järvien virkistyskäyttö mahdollista. Emme voi tätä taata, mutta yritämme”, toteaa Sarnola.
Lisätiedot:
Teemu Sarnola, ympäristökoordinaattori, Vattenfall Oy, 040 579 6177, teemu.sarnola@vattenfall.com


