Vattenfall julkistaa suuren tuulivoimasopimuksen Microsoftin kanssa

Vattenfall on allekirjoittanut kymmenvuotisen sopimuksen tuulivoimalla tuotetun sähkön toimittamisesta Microsoftin kansainvälisiin datakeskustoimintoihin Alankomaissa. Sopimus datakeskuksen sähköntoimituksesta on Vattenfallin tähän asti ensimmäinen Pohjoismaiden ulkopuolella ja tämän liiketoiminta-alan suurin yksinomaan tuulivoimaan perustuva.

Vattenfallin tytäryhtiö Nuon ja Microsoft julkistivat sopimuksen

Sopimuksen mukaan Microsoft saa sata prosenttia Vattenfallin uuden Wieringermeer-polderiin, Microsoftin Alankomaiden datakeskuksen lähelle, rakennettavan maalla sijaitsevan tuulipuiston energiantuotannosta. Tuulipuisto aloittaa uusiutuvan energian tuotannon vuonna 2019.

"Olemme iloisia ja tyytyväisiä voidessamme tukea Microsoftin pyrkimystä kohti fossiilittoman energian käyttämistä datakeskustoiminnoissaan", Vattenfallin konsernijohtaja Magnus Hall sanoo. "Tämä sopimus sopii täydellisesti strategiaamme toimittaa asiakkaillemme energiaa älykkäämmin ja ilman fossiilisia polttoaineita yhden sukupolven kuluessa."

Tällä hetkellä Vattenfall toimittaa pääosin vesivoimaan pohjautuvaa uusiutuvaa energiaa useisiin datakeskuksiin Pohjoismaiden alueella.

"Yritysasiakkaamme käyttävät yhä useammin tuuli- tai aurinkovoimaa uusiutuvan energian tavoitteidensa saavuttamiseen. Olemme valmiita tukemaan asiakkaitamme tässä pyrkimyksessä laajalla tuotevalikoimalla – tässä tapauksessa yhdistämällä oman vihreän tuotantomme ja energiaratkaisumme auttaaksemme Microsoftia toimittamaan vihreitä IT-palveluja", toteaa Vattenfall Customers & Solutions -yksikön johtaja Martijn Hagens.

Vattenfall ilmoitti äskettäin investoivansa yli 200 miljoonaa euroa Wieringermeer-tuulipuiston tehostamiseen ja laajentamiseen, ja valmistuttuaan siitä tulee eräs Alankomaiden suurimmista maalla sijaitsevista tuulipuistoista.

Microsoftin Alankomaiden datakeskus toimii Microsoftin pilvipalveluiden alueellisena keskuksena, ja se tuottaa lisäkapasiteettia asiakkailleen kaikkialla Euroopassa, Lähi-Idässä, Afrikassa sekä globaaleille asiakkaille.

"Investoiminen paikalliseen puhtaaseen energiaan sähkön tuottamiseksi paikalliselle datakeskuksellemme on win–win-tilanne liiketoiminnallemme ja Alankomaille. Microsoft on sitoutunut tuomaan uusiutuvan energian lähteitä verkkoon datakeskustemme energiantarvetta varten", sanoo Microsoftin energia-asioista vastaava johtaja Brian Janous.

Wieringermeer-tuulipuistoon tulee kuulumaan 100 tuuliturbiinia. Yhdessä ne tuottavat noin 1,3 miljardia kWh (1,3 TWh) uusiutuvaa energiaa. Tämä määrä vastaa noin 370 000 kotitalouden kulutusta.

Lisätietoja antaa

Vattenfallin tiedostusosasto: puhelin: +46 8 739 5010, sähköposti: press@vattenfall.com

Katso myös

Merituulivoimapuisto Hollandse Kust Zuid vihittiin käyttöön

Perjantaina 29. syyskuuta Alankomaiden kuningas Willem-Alexander avasi virallisesti Hollandse Kust Zuidin tuulivoimapuiston. Kuningas juhlisti Vattenfallin tähän mennessä suurimman merituuli...

Lue koko artikkeli
Delfiini

Vattenfall tekee töitä delfiinien puolesta Tanskassa

Tanskassa epäiltiin, että Vesterhav North -tuulivoimapuiston tuulivoimaloiden paalutustyöt saisivat pienen delfiinikannan poistumaan alueelta. Delfiinit eivät kuitenkaan ole poistuneet aluee...

Lue koko artikkeli
Horns rev tuulipuisto

Vattenfall rakentaa Suomen ensimmäisen teollisen mittakaavan merituulivoimapuiston

Vattenfall on aloittanut yhteishankkeen Metsähallituksen kanssa Suomen ensimmäisen teollisen mittakaavan merituulivoimapuiston rakentamiseksi ja operoimiseksi. Korsnäsiin, Suomen länsirannik...

Lue koko artikkeli