Vattenfallin ja Preemin tavoitteena fossiilittoman vedyn tuotanto

         

Vattenfallin ja Preemin yhteistyöhankkeessa, jonka tavoitteena on tuottaa fossiilitonta vetyä biopolttoaineen tuotantoa varten, on alkamassa uusi vaihe. Nyt selvitetään mahdollisuuksia rakentaa suuren mittakaavan tuotantolaitos Lysekilin jalostamon yhteyteen Ruotsissa.

Preemin pyrkimys tuottaa viisi miljoonaa kuutiometriä biopolttoainetta vuoteen 2030 mennessä voi pienentää kuljetusten päästöjä jopa 12,5 miljoonalla hiilidioksiditonnilla, mikä vastaa noin 20 prosenttia Ruotsin kokonaispäästöistä. Tuotannossa tapahtuva muutos edellyttävää huomattavaa vedyn tuotantoa.

Vattenfall ja Preem ovat tämän vuoksi päättäneet selvittää mahdollisuutta täyttää Preemin vetytarpeet laajan vesielektrolyysin avulla tuotettavalla fossiilittomalla vedyllä. Tutkimuksessa, jonka on määrä valmistua kesällä, tarkastellaan paitsi vedyn tuotantoa, myös jalostamon tulevaa sähkönsaantia. Jos tutkimuksesta saadaan positiivinen tulos, seuraava vaihe voi olla suunnitelma ensimmäisen 200-500 MW:n elektrolyysilaitoksen rakentamiseksi Lysekilin jalostamon yhteyteen.

"Biopolttoaineen tuotannon lisääminen on yksi Preemin pitkäaikaisen liiketoimintastrategian kulmakivistä. Samaan aikaan pyrimme pienentämään tuotannon päästöjä. Fossiilittomaan vetyyn investoiminen voi merkitä mahdollisuuksia biopolttoaineen tuotannon lisäämiseen samalla, kun se pienentää jalostamojemme päästöjä", toteaa Preemin Head of Sustainable Development Peter Abrahamsson.

"Suhtaudumme hyvin positiivisesti kumppanuuteemme ja Preemin kanssa toteutettavaan tutkimukseen. Fossiilittomat kuljetukset ovat yksi tärkeimmistä painopistealueista pyrittäessä pienentämään kolmannesta Ruotsin hiilidioksidipäästöistä. Kumppanuus ja sähköistäminen fossiilittoman vedyn avulla ovat ratkaisevan tärkeitä seikkoja fossiilittomaan yhteiskuntaan pyrittäessä", sanoo Vattenfallin Head of Strategy Andreas Regnell.

Ruotsin suurimmalla polttoaineen tuottajalla Preemillä on merkittävä rooli siirryttäessä kohti uusiutuvaa polttoainetta. Ruotsin suurin sähköntuottaja Vattenfall pyrkii avustamaan asiakkaita ja yhteiskuntaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä ja mahdollistamaan fossiilivapaan elämän yhden sukupolven aikana. Fossiiliton vedyntuotanto elektrolyysin avulla on vain yksi ratkaisuista, joita tutkitaan Preemin jalostamojen päästöjen pienentämiseksi.

Jotta Ruotsi saavuttaisi ilmastotavoitteensa, kuljetusten hiilidioksidipäästöjen pienentämisen 70 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, uusiutuvien polttoaineiden tuotantoa on lisättävä merkittävästi. Tämän tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan enemmän sähköä ja polttoainetta olemassa olevalle ajoneuvokannalle.


Lisätietoja antaa:

Magnus Kryssare, lehdistöpäällikkö, +46 (0)76-769 56 07, magnus.kryssare@vattenfall.com
Vattenfallin mediasuhteiden osasto, +46 (0)8-739 50 10, press@vattenfall.com

Preemin mediasuhteiden osasto, +46 (0)70-450 10 01, press@preem.se

Vattenfall

Vattenfall on johtava eurooppalainen energiayhtiö. Olemme yli 100 vuoden ajan sähköistäneet teollisuutta, toimittaneet energiaa koteihin ja uudistaneet elämäntapaamme innovaatioiden ja yhteistyön avulla. Nyt haluamme mahdollistaa fossiilivapaan elämän yhden sukupolven aikana. Siksi ajamme muutosta kohti kestävää energiajärjestelmää lisäämällä uusiutuvaa tuotantoa ja tarjoamalla asiakkaillemme ilmastoystävällisiä energiaratkaisuja. Meillä on noin 20 000 työntekijää, ja toimimme pääasiassa Ruotsissa, Saksassa, Alankomaissa, Tanskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Ruotsin valtio omistaa Vattenfallin. Lisätietoja: corporate.vattenfall.se

PREEM

PREEM on Ruotsin suurin polttoaineyhtiö. Visiomme on johtaa siirtymistä kohti kestävää yhteiskuntaa. Vuoteen 2030 mennessä Preem tuottaa viisi miljoonaa kuutiometriä uusiutuvaa polttoainetta, ja vuoteen 2045 mennessä olemme ilmastoneutraaleja kaikissa arvoketjumme osissa. Preemin jalostamot kuuluvat Euroopan uudenaikaisimpiin ja energiatehokkaimpiin, ja niiden jalostuskapasiteetti on yli 18 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Toimintoihimme kuuluvat tuotanto, myynti, jakelu, kaupankäynti ja tuotteiden toimitus. Jalostamme ja myymme polttoainetta, lämmitys- ja voiteluöljyä ja muita tuotteita yrityksille ja yksityisille. Meillä on koko maan laajuinen palveluverkosto, johon kuuluu yli 520 polttoaineasemaa yksityisen ja kaupallisen liikenteen tarpeisiin. Preem AB:llä on noin 1 500 työntekijää, joista 950 työskentelee jalostamoissa. Vuonna 2019 Preemin liikevaihto oli 96 miljardia Ruotsin kruunua.

Vattenfallin Head of Strategy Andreas Regnell (JPG 828 kB)
Preemin Head of Sustainable Development Peter Abrahamsson (JPG 4 MB)

Katso myös

Elektrolyyserit

HYBRIT: Kuuden vuoden tutkimus osoittaa tietä fossiilivapaalle raudan ja teräksen tuotannolle teollisessa mittakaavassa

Fossiilivapaalla HYBRIT-prosessilla valmistetulla raudalla on paremmat ominaisuudet kuin fossiilisilla polttoaineilla tuotetulla raudalla.

Lue koko artikkeli

Merituulivoimapuisto Hollandse Kust Zuid vihittiin käyttöön

Perjantaina 29. syyskuuta Alankomaiden kuningas Willem-Alexander avasi virallisesti Hollandse Kust Zuidin tuulivoimapuiston. Kuningas juhlisti Vattenfallin tähän mennessä suurimman merituuli...

Lue koko artikkeli
Horns rev tuulipuisto

Vattenfall rakentaa Suomen ensimmäisen teollisen mittakaavan merituulivoimapuiston

Vattenfall on aloittanut yhteishankkeen Metsähallituksen kanssa Suomen ensimmäisen teollisen mittakaavan merituulivoimapuiston rakentamiseksi ja operoimiseksi. Korsnäsiin, Suomen länsirannik...

Lue koko artikkeli