Delfiinejä

Näin Vattenfall ottaa vastuuta luonnon monimuotoisuudesta

Jopa miljoona lajia on YK:n tutkimusraportin mukaan vaarassa hävitä. Vattenfall on työskennellyt järjestelmällisesti minimoidakseen luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvat haittavaikutuksensa pitkällä aikavälillä.

Eteemme avautui ankea kuva, kun toukokuun alussa julkaistiin YK:n kansainvälinen tutkimus luonnon monimuotoisuudesta. Tutkimuksen toteutuksesta vastasi Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services (IPBES). Tutkijat ovat päätyneet tulokseen, että lajeja häviää 10–100 kertaa nopeammin kuin vuonna 1970 ja että jopa miljoona kasvi- ja eläinlajia saattaa olla vaarassa hävitä.

Vattenfallin toimintojen vaikutus

josefin-blanck2.jpg

Ympäristöasiantuntija Josefin Blanck, kertoo, millä tavalla Vattenfall työskentelee luonnon monimuotoisuuden hyväksi osana toimintaansa:

"Luonnon monimuotoisuus on yksi Vattenfallin tärkeimmistä ympäristötyön painopisteistä, ja meillä on runsaasti kokemusta siitä, koska kaikella toiminnallamme on joko suora tai välillinen vaikutus lajeihin ja niiden elinympäristöihin. Siksi on tärkeää, että investoimme uuteen teknologiaan, joka voi pienentää aiheuttamiamme haittoja, ja huomioimme nämä asiat aina jo uusien projektien varhaisessa vaiheessa sekä panostamme ja sitoudumme tutkimushankkeisiin, jotta pystymme jatkuvasti parantamaan toimintaamme ympäristön kannalta tärkeissä asioissa,” , hän sanoo.

Määrätietoiset toimet

IPBES:n raportissa käsitellään sitä, miten ilmastonmuutos johtaa luonnon monimuotoisuuden katoamiseen, ja kirjoittajat korostavat myös sitä, miten tärkeää on toteuttaa ilmastotoimia, joilla ei ole haitallisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen.

"Koska Vattenfallin tärkeimpänä tavoitteena on tarjota ihmisille mahdollisuus elää ilman fossiilisia polttoaineita, meillä on ydinliiketoimintamme perusteella myös selkeä tavoite vähentää lajien katoamisen negatiivista suuntausta. Meidän on kuitenkin pyrittävä määrätietoisin toimin suojelemaan eri lajeja ja luonnonympäristöjä varmistaaksemme, että sekä ilmasto että luonnon monimuotoisuus huomioidaan strategisissa ja toiminnallisissa päätöksissämme", Josefin Blanck sanoo.

Tiesitkö, että...

...viimeisten 20 vuoden ajan olemme käyttäneet työssämme elinkaarianalyyseja, ja osana tätä prosessia olemme kehittäneet oman tapamme arvioida ja mitata sähköntuotantotoimiemme vaikutusta lajeihin ja niiden elinympäristöihin? Luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvien vaikutusten arviointi on erittäin vaikeaa, mutta se muodostaa tärkeän pohjan sen ymmärtämiseksi, miten eri toimintomme vaikuttavat maankäyttöön ja siten myös eri lajeihin ja niiden olosuhteisiin.

... kun rakennamme uusia tuulivoimapuistoja, niiden vaikutus eri lajeihin on usein keskeinen seikka ja jopa ratkaisee joskus sen, saammeko perustamisluvan vai emme? Silloin kun kyse on maatuulivoimasta, vaikutukset lintuihin, lepakoihin ja poroihin ovat ratkaisevia seikkoja, ja merituulivoimapuistojen yhteydessä merinisäkkäisiin ja merilintuihin kohdistuvien vaikutusten välttäminen ja minimointi on hyvin tärkeää. Tässä olemme mukana useissa laajoissa tutkimushankkeissa, joiden avulla hankitaan lisää tietoa näiltä alueilta. Kehitämme myös uusia teknologisia ratkaisuja, esimerkiksi merituulivoiman yhteydessä, missä testaamme uutta teknologiaa vähentääksemme paalutuksen yhteydessä syntyvää vedenalaista melua pyrkimyksenä vähentää haittavaikutuksia, jotka kohdistuvat äänille herkkiin merinisäkkäisiin.

... että johdamme uraauurtavaa tutkimusohjelmaa, joka luo kiehtovan kuvan pullonokkadelfiinien, lohen, meritaimenen, merilintujen ja Aberdeen Bayn tuulivoimapuiston lähellä asustavien yhteisöjen elämästä? EOWDC:n (European Offshore Wind Deployment) hanke on tieteellinen tutkimusohjelma, jonka avulla pyritään ymmärtämään merituulivoimasta johtuvaa ympäristökuormitusta, ja sen yhteydessä on käynnissä runsaasti erilaisia luonnon monimuotoisuuteen liittyviä projekteja.

... koko Ruotsin vesivoimateollisuus on juuri käynnistänyt yhden kaikkien aikojen suurimmista lupakäsittelyistä varmistaakseen, että kaikki voimalaitokset noudattavat nykyvaatimuksia vaikutuksissaan vedenalaisiin ekosysteemeihin ja lajeihin? Pyrkimyksissämme selvittää, mitkä ympäristötoimet ovat missäkin tehokkaimpia, Vattenfall on investoinut muun muassa täysin ainutlaatuiseen tutkimuslaitokseen Älvkarlebyssä, niin sanottuun Laxeleratoriin.

Video player requires marketing cookies.
To view this content please click here to allow marketing cookies.

... suojelemme vapaaehtoisen aloitteen puitteissa arvokkaita luonnonalueita lähellä joitakin ruotsalaisia vesivoimaloitamme? Eräältä Pohjois-Ruotsin alueista olemme löytäneet korallisienen, joka on niin harvinainen, ettei sillä ole edes nimeä. Kun tämä sieni löydettiin, se tunnettiin vain kahdessa muussa paikassa maailmassa.

… että tuemme monia erilaisia ympäristöhankkeita Saksan ympäristösäätiömme – Vattenfall Umweltstiftungin kautta? Säätiö on voittoa tavoittelematon järjestö, jolta koulut, järjestöt ja luonnonsuojeluryhmät voivat hakea avustuksia. Hankkeet keskittyvät lähinnä kaupunkialueille, ympäristökoulutukseen, vesireittien kunnostukseen ja luonnontilaan palauttamiseen.

Ajatteletko sitä...?

... miten suuri vaikutus tavoillamme elää, kuluttaa ja syödä on luonnon monimuotoisuuteen? IPBES:n raportin mukaan suurin haittavaikutus johtuu maan ja veden käytöstämme. Se johtuu lähinnä siitä, että kaupungit kasvavat, sademetsiä kaadetaan ja maataloudesta ja metsänhoidosta tulee yhä teollisempaa. Kuluttajana on vaikeaa ja lähes mahdotonta välttää täysin vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen, mutta on mahdollista tehdä tietoisempia valintoja, jotka pienentävät eri lajien elinympäristöihin kohdistuvaa painetta.

Katso myös

Sustainable Brand Index-logotyyppi

Kuluttajat valitsivat Vattenfallin jälleen kerran Suomen vastuullisimmaksi sähköyhtiöksi

Suomalaiset kuluttajat mieltävät Vattenfallin Suomen vastuullisimmaksi sähköyhtiöksi vuoden 2024 Sustainable Brand Index -kyselyssä kuudetta kertaa peräkkäin.

Lue koko artikkeli
Lintu lentää lumisen maiseman yllä

Vattenfallille huippuarvosana ilmastotyöstä

Vattenfall on saanut parhaan luokituksen Carbon Disclosure Projectin (CDP) vuoden 2023 ympäristöluokituksessa. Vattenfall sijoitettiin yhdessä vain noin 400 muun yrityksen kanssa CDP:n A-lis...

Lue koko artikkeli
Tuulivoimaloiden komponentit

Vattenfall ja SSAB aloittavat uuden fossiilittomaan teräkseen keskittyvän yhteistyöhankkeen

Vattenfall ja SSAB ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen HYBRIT-teknologialla valmistetun fossiilittoman teräksen toimittamisesta.

Lue koko artikkeli